Sivut

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Konekirjonta

Viime kerralla kerroin niistä kylteistä, jotka ajattelin tehdä hahmoilleni. Konekirjonnassa sain ajatuksen hyödyntää teholankakirjontaa ja muotoilla langan avulla nuottien alkuperäinen ulkonäkö. 


Testatessa homma sujui varsin näppärästi, mutta kun mittakaava muutettiin paljon paljon pienemmäksi, oli kirjominen todella hidasta ja äärimmäisen tarkkaa puuhaa. Olen kuitenkin suhteellisen tyytyväinen lopputulokseen, sillä mielestäni alkuperäiset nuotit ovat hyvin tunnistettavissa. 



Täytyy myöntää, että aikaisemmin en ollut kuullut tämänkaltaisesta kirjontatekniikasta. Näin pienissä töissä, joissa muodolla on todella suuri merkitys, en ehkä jatkossa käyttäisi samaa tekniikkaa, mutta vapaampiaiheisissa töissä tämä on hauska lisä. Sekä oiva keino hyödyntää langanpätkiä!

Ei kommentteja: