Sivut

torstai 15. tammikuuta 2015

Virkkaus

Virkkaamisen harjoituskerralla opettelin virkkaamaan vasemmalla kädellä. Hitsiläinen, kuinka haasteellista olikaan saada lanka koukulle ja koukku silmukasta läpi. Aivoissa ja käsissä oli valtava hälytystila, joka tuntui kaikin keinoin huutavan "väärä käsi, väärä käsi, hälytys, väärä käsi!". Sinikkään yrittämisen ja usean tunnin väkertämisen jälkeen onnistuin tekemään pienen mallitilkun (en saanut liitettyä kuvaa),
jossa oli sekä kiinteitäsilmukoita, puolipylväitä että pylväitä. Siihen vain meni ihan liikaa aikaa :D

Virkkaamisen avulla valmistin perheen nuorimmat jäsenet. Titi kaksoset!


 Joululoman aikana kehittelin ja suunnittelin Titi kaksosten ohjetta. Jouduin tekemään ja purkamaan useaan otteeseen, jotta sain muodon ja mittasuhteet toimimaan. Puolessa välissä muistin, että joudun tekemään toisen samanlaisen ja kirjoitin ohjeen itselleni ylös. Muistakaa, jos teette omasta päästä jotain, kirjoittaa ohje ajoissa ylös :D


Myöhemmin kiinnitin nuottilaput (joista ei tullut ihan identtisiä, mutta olkoon se osa taiteilijan vapautta. Eivätkä kaksosetkaan ole aina identtisiä :D) ja kirjoin hahmoille myös kasvot. Titit on täytetty vanulla ja vaahtomuovipaloille, joten ne ovat mukavan pehmeitä ja kestävät myös heittelyä, ilman loukkaantumisia. Kuten kaikki muutkin Nuottiperheen jäsenet.

Ei kommentteja: