Sivut

torstai 15. tammikuuta 2015

Neulonta

 Neulonta on virallisesti sitä, missä käytetään puikkoja ja lankaa. Neulonta (ja virkkaus) kerralla ihmiset, jotka ovat tottuneet tekemään käsitöitä, opettelivat tekemään näitä vasenkätisesti. Vasenkätinen virkkaaminen oli todella haastavaa ja hankalaa, mutta vasenkätinen neulonta alkoi sujua yllätävän äkkiä. Itselläni huomasin vain sen, että meinasin väkisin siirtää langan "väärään" käteen vaikka puikkoja pidinkin vasenkätisesti. Aluksi oli hankala hahmottaa "nurinkurinen" eteneminen, mutta harjoittelun jälkeen sain yllätävän hyvää jälkeä aikaiseksi. 

Vasenkätisesti neulottu mallitilkku.
 Tavoitteenani oli valmistaa vielä yksi hahmo neulomalla.


Se ei kuitenkaan ollut täysin ongelmatonta. En ole ennen neulonut mitään pyöreää, joten lähdin etsimään joulupallojen neulontaohjeita. Englanninkielisen ohjeen löydettyäni käänsimme sitä siskoni kanssa ja ryhdyin muokkaamaan ohjeesta hahmoa. Yrityksen ja erehdyksen kautta onnistuttiin. 


Tässä välissä on kerrottava, että olen sairastanut ranteen jännetuppitulehdusta kohta yli kuukauden ja käsitöiden tekeminen on ollut todellista tuskaa. Välillä olen valehtelematta itkenut ja neulonut (tai virkannut), jotka sattuvat ranteeseen kaikista eniten. Työnjäljessä näkyy se, että homma ei ole viimeisen päälle siisti, mutta minun on nyt luovutettava. 



Neulottu neljäsosanuotti Niilo :)

Ei kommentteja: